Lohjan hallitusvirkailijakoulutus 19.11.2011


Amandojen tulevan vuoden hallitus kouluttautui Lohjalla järjestetyssä hallitusvirkailijakoulutuksessa, HVK:ssa, lauantaina 19. marraskuuta. Tapahtuma oli avattu jo perjantaina, kun istuvat ja tulevat presidentit olivat kokoontuneet illanviettoonsa.

Hallitusvirkailijakoulutus tunnettiin aikaisemmin nimellä LOM+. HVK toi uudistuksia ja Lohjan kamari oli niin ikään pyrkinyt tuomaan koulutukseen uusia elementtejä. Aamupäivään kuului mediakoulutusta sekä valinnainen ajanhallinnan ja projektiosaamisen koulutus. Aamun koulutuksen jälkeen puheenjohtajat 2011, eli vuoden 2012 IPP:t lähtivät salassa pidettyyn ohjelmaansa, joka osoittautui myöhemmin kaivoskierrokseksi! Alla nähtävillä joitakin Heidin kuvia
kaivoksesta.

Muut hallitusvirkailijat osallistuivat iltapäivällä varsinaiseen hallitusvirkailijakoulutukseen, jossa he tutustuvat paitsi omiin tehtäviinsä tarkemmin myös muiden kamareiden vastaavia virkoja hoitaviin nuorkauppakamarilaisiin. Parasta antia olikin juuri verkostoituminen samanhenkisten ja samassa tilanteessa olevien kollegoiden kanssa.

Lauantai-iltana juhlittiin iltagaalaa, jossa palkittiin vuoden tekijöitä. Illan gaala oli yhteinen aluevuoden päätösgaala, joka summasi vuoden 2011. Iltagaalassa aluejohtaja myös siirsi juhlalisesti käädyt seuraajalleen. Amandojan Suvi Nurme sai kunniakirjan alueen A "Mama 2" roolistaan R-LOMina vuonna 2011, hyvä Suvi! :)

Pari kuvaa HVK:sta: